Kirjallinen kello kuuden tee Lukulepakoille

Marraskuun lukupiirissä keskusteltavana kaksi Hertta-kustantamon sateenkaarevaa tieteisfiktiota.
Taiwanilaisen Chi Ta-wein Kalvot (2024, Hertta Kustannus, The Membranes) on haikean kaunis ja ihanan kummallinen queer-scifin klassikko. Pienoisromaani julkaistiin kiinaksi jo 1995. Kirjailija on kertonut kirjottaneensa teoksen haaveillessaan queer-ystävällisestä maailmasta.
Teoksessa ihmiskunta on muuttanut asumaan meren pohjalle ilmastokatastrofin takia. Kirjan päähenkilö on kahden äidin aikuistunut lapsi Momo, joka on erikoistunut kauneusteknologisiin kalvoihin. Momon hämmästyttävä elämäkerta paljastuu hitaasti kerros kerrokselta hänen pohtiessaan vaikeita ihmissuhteitaan, muunmuassa suhdettaan julkkisäitiinsä. Kirjaa on kuvattu myös mysteeriksi.
Max Gladstonen Tällä tavalla hävitään aikasota (2023 Hertta Kustannus, This is How You Lose the Time War) on palkittu kirjeromaani epätodennäköisestä ihmissuhteesta. Päähenkilöt Sininen ja Punainen edustavat sodan vastakkaisia osapuolia, ja heidän yhteydenpitonsa paljastuminen tietäisi kuolemaa. Mielikuvituksellisissa muodoissa saapuvat salaiset kirjeet haastavat heidät silti vastaamaan toisilleen kerran toisensa jälkeen. Vähitellen kirjeiden sävy alkaa muuttua. Onko kyseessä ystävyys, romanssi, rakkaus – vai houkutus petokseen? Ansa? Erittäin kauniisti kirjoitettu sateenkaareva rakkaustarina oudon ja loppumattoman tuntuisen sodan keskellä.
Teen ja purtavat tarjoaa Mummolaakso, tervetuloa!
Ovisummerilla sitään. Tila on esteellinen (raput, wc).
