Uutisarkistopoiminto:

Kirjallinen kahvi-ilta lukulepakoille 7.3.2023

 

Suhteet päättyvät, tavalla tai toisella. Maaliskuun lukupiirin kirjoissa romanssin loppu on tarinan alkuna.

Maikki Friberg -koti, Bulevardi 11 A 1, 00120 Helsinki

Klassikoitten uudelleenluenta jatkuu lukupiirissä ehdottoman rakkauden, haavoittuvuuden ja menetyksen aihepiirissä Jeanette Wintersonin romaanilla Ihoon kirjoitettu (Otava 1993; Written on the Body, 1992). Myös Salla Simukan tuore lyhytromaani Tästä kaikki alkaa (Tammi 2022) käsittelee suhteen kariutumiseen herättämää surua ja pelkoja, mutta kauhuromantiikan keinoin.

Wintersonin postmoderniksi luonnehditussa tarinassa sukupuoleltaan avoimeksi jäävä minäkertoja analysoi naiseen kohdistuvaa eroottista rakkauttaan ja sen kehollisia ulottuvuuksia. Kirjassa on paljon yhteistä edellisellä kerralla keskustellun Djuna Barnesin Yömetsän kanssa, alkaen takautuvasti kerrotun menetetyn rakkauden teemasta, juonellisten tapahtumien minimoinnista ja monitulkintaisesta lopusta.

Loput ja uudet alut hämärtyvät myös Simukan romaanissa. Unelmataloon muuttaminen ei enää pelasta tieteeseen suuntautuneen Islan ja kuvataiteilija Novan pitkää parisuhdetta. Omaa rauhaa ja työtilaa tarjonnut koti-idylli metsän keskellä alkaa pandemian jälkeen näyttää Novalle vieraannuttavampia puoliaan. Tympeät luonnonilmiöt tulevat iholle, Islan käytös ja oudot tapahtumat syövät mielenrauhaa, ja lopulta todellisuuskäsitystä.