Uutisarkistopoiminto:

Kirjallinen kahvi-ilta lukulepakoille 15.12.2015

 

Carol-elokuvan Suomeen-tuloa odotellessa tutustutaan sen lähdetekstinä olevaan romaaniin, 1950-luvun New Yorkin lesbiseen kulttuuriin ja lesbopokkarikirjallisuuteen.


Naisasialiitto Unionin Maikki Friberg -koti, Bulevardi 11 A 1, Helsinki

Joulukuun kahvi-illan teema on amerikkalainen 1950-luvun lesbian pulp. Illan teokset kertovat kiehtovasta underground-menneisyydestä ennen Stonewallin mellakoita ja sateenkaariyhteisön valtavirtaistumista.

Pehmeäkantisten uusintapainosten myötä Patricia Highsmithin vuonna 1952 Claire Morgan -salanimellä julkaisema The Price of Salt nousi USA:ssa kulttiromaaniksi naisia rakastavien naisten parissa. Naiad Press palautti teoksen uusien lesbosukupolvien tietoisuuteen vuonna 1984 nimella Carol, ja 2015 julkaistiin Todd Haynesin ohjaama elokuvaversio Therese Belivetin ja Carol Airdin rakkaustarinasta. Ennen leffan kotimaanlevitystä ehtii tutustua alkuteokseen ja sen historiallisiin taustoihin. Lesbopulpin syntyvuosien ilmapiiriä lähestytään Carolin ohella toisen tunnetun 1950-luvun lesbokirjoittajan Marijane Meakerin teosten kautta.

Claire Morgan (alias Patricia Highsmith): The Price of Salt (1952) / Carol
Ann Aldrich (alias Marijane Meaker): We Walk Alone (1955)
Marijane Meaker: Highsmith: A Romance of the 1950s (2003)

Näitä kirjoja ei ole suomennettu. Uusintapainoksissa bonuksena ovat tekstejä nykypäivään tuovat uudet johdannot ja jälkisanat. Carol löytyy kirjastosta, muut tilaamalla esim. Adlibriksen kautta 11-12 €/kirja.

Kirjoja voit kommentoida ja ehdottaa lisää luettavaa facebooktapahtumassa.